lauantai 8. helmikuuta 2014

Allergiaoireiden estoon

Tiedättehän tuon yleisen allergian, joka aiheuttaa joskus päänvaivaa ainakin minulle. Et voi tuosta vaan ostaa jotain kelloa tai vyötä, koruista pitää aina tarkistaa, ettei se sisällä kyseistä asiaa. Silmälaseihin pitää hankkia titaanikehykset, tai onneksi nykyään taas muovikehykset ovat suosittuja. (Enkä tiedä, millaisia metallikehykset nykyään ovat.) Kyseistä allergiaa on Terveyskirjaston mukaan Suomessa noin 20% nuorista naisista ja parilla prosentilla nuorista miehistä (entäs vanhoista?). Kyllä, nikkeliallergia.

Jotenkin sitä ajattelee, että allergia on niin yleinen nykyään, että uskaltaa huoletta ostaa esim. Polarin aktiivisuusrannekkeen. Ja googlettelin tuossa nikkeliallergiasta niin pitäis myös olla jotain rajoituksia EU:ssa. No, kyseinen aktiivisuusranneke on nyt pari päivää ollut ranteessani. Ihana kutina ja näppylät ilmestyivät tänään. Ihmeen pitkään meni.

Mitä tekee neuloja. Eihän kallista ranneketta voi käyttämättä jättää. Neuloja neuloo tietenkin suojan!

Ei se oikeasti ole minun rannetta vasten noin kohtuuttoman suuri
Mikä sen sopivampi suoja. Neulominen lisää aktiivisuutta (rannekkeenkin mukaan, saikkupäivinä saa ihan hyvät aktiivisuudet, kun ei jaksa tehdä muuta kuin istua sohvalla ja neuloa).

Tuo ranneke on kyllä kiva lelu. Vielä kivempi ois, jos siitä saisi motivaatiota liikkumiseen, kunhan tästä taudista paranen kunnolla. 

Malli: Ihan perusputki
Lanka: Wollmeise Twin, väri Blue Suzanne WD
Puikot: 2,5 mm pyörö

Ainakin kahdet sukat olisi valmiina. Pitäisi jaksaa kuvata ja lisätä tänne blogiin. Se kuvaaminen on vaan nyt ollut jotenkin ylivoimaisen vaikeaa mukamas. Jos viikonlopun aikaan jo...

2 kommenttia:

  1. Minä laitoin joskus näkymätöntä kynsilakkaa kellon taakse (nyt ostan sellaisia, joissa nikkeli ei koske ihoon). Muistaakseni auttoi niin kauan kuin lakka pysyi. Hauska idea toi rannekekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei tullut edes kynsilakka mieleen. :D

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita! :)