tiistai 19. helmikuuta 2013

Ronsu

Ravelryssä eräs neuloja kehui tätä mallia, etenkin sitä, ettei tarvinnut ommella yhtään saumaa. Pistin samantien ronsun jonooni, ja päätin neuloa sen joskus. Kun kummipojan synttärit lähestyivät enkä ollut vielä keksinyt lahjaa, päätin neuloa tämän.

Saumoja ei tosiaankaan tarvinnut ommella yhtään. Mutta silmukoita piti poimia, ja se oli välillä melko hankalaa. Ronsu meinasi saada monta kertaa kohtalon lentää parvekkeelta hankeen, mutta sinnillä loppuun tein. Ensimmäistä jalkaakin aloin ensin vahingossa neuloa väärään kohtaan ja siinä vaiheessa väsyneenä meinasin itkeä. Seuraavana päivänä, kun olin rauhoittunut, purin jalanalun ja neuloin sen oikeaan kohtaan.



Pehmolelun täyttäminen oli yllättävän hankalaa. Tuntui, että ronsuparka jäi ihan muhkuraiseksi ja kummallisen muotoiseksi. Silmien kanssa iski turha laiskuus. En jaksanut googlettaa, mikä on french knot suomeksi ja miten se tehdään. Aikataulun myös ajattelin ensin olevan liian tiukka ja ostinkin varmuuden vuoksi myös toisen lahjan.

Ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen neulomani pehmolelu. Vannomatta tietenkin paras.


Malli: Elijah
Lanka: Araucania Ranco Multy
Puikot: 2,5 mm pyörö (!! joka hankaloitti entisestään neulomista, sukkapuikkoja suosittelen, jos joku muu neuloo tämän)
Langankulutus: 29 grammaa

1 kommentti:

Kommentit ovat tervetulleita! :)