maanantai 29. heinäkuuta 2013

Heinäkuu

Heinäkuussa Suuressa sukkahaasteessa oli tekniikkahaasteena neuloa sukat jämälangoista. No, jämiähän riittää tietenkin (keskenhän on myös jämälankapeitto ohuesta sukkalangasta).

Aloitin sukat reissun päällä, joten tein ihan perussukat. Kotona ei ole tulostinta, joten en olisi saanut ohjetta mukaan. Myöhemmin kyllä vinkattiin, että voihan älykännykällä lukea ohjetta. Ei käynyt mielessäkään itsellä, mutta ei sekään olisi reissussa onnistunut, koska unohdin oman laturin kotiin.


Kun reissuunlähtöaamuna pakkasin viimeisiä tavaroita eli etsin edes jotenkuten toisiinsa sopivia jämälankoja ja sopivia puikkoja, unohtui se 2,5 mm pyörö nätisti tietokonepöydälle. Reissussa mukana olleissa keskeneräisissä kesäkuun sukissa oli 3 mm pyörö, joten neuloin sukat sillä.


Pääväri-violetti loppui tietenkin kesken. En edes miettinyt, että hommaisin sitä lisää saadakseni samanlaiset sukat. Ja kun itselle nämä sukat tulivat, vaikka yritin tehdä isompaan jalkaan, niin ei sillä niin väliä, jos toisessa on kärki erilainen.

Löysät nämä ovat omaan jalkaan, mutta ei sekään oo niin justiinsa.


Malli: Perussukka
Lanka: Päävärinä Hot Socks Fashion (violetti), jäminä järjestyksessä varresta alaspäin Noro Kureyon Sock (ruskea), Schoppel-Wolle Flying Saucer (Planet Kiwi), Hot Socks Spectra, Louhittaren Luola Väinämönen (Lasimaalaus), Schachenmayr Nomotta Regia Nation Color (päällevärjätty, vihreä-punainen).
Puikot: 3 mm pyörö
Langankulutus: Mysteeri. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita! :)