perjantai 23. joulukuuta 2011

Joululahjat I ja II

Jos parista joululahjasta uskaltaisi jo julkaista kuvia. Yksi lahja on vielä keskeneräinen, eikä jouluksi luonnollisesti ehdikään.

Nämä molemmat lahjat olivat revontulihuiveja.



Tästä ensimmäisestä lahjaksi menneestä revontulihuivista en olisi malttanut luopua! Onnistui huomattavasti paremmin, kuin se itselleni tekemä räpellys. Tässä huivissa jatkoin kaaviota jokusella kerroksella (olikohan 30-40:llä). Huivista tulikin iso, onkohan leveys leveimmästä kohdasta jotain 205-215 cm! Ihanan iso!

Malli: Revontulihuivi
Lanka: Novita Polku, väri paprika
Puikot: 5 mm pyörö
Langanmenekki: Noin 1,75 kerää (olen huono arvioimaan enkä omista talousvaakaa)

Tämän huivin jälkeen totean, etten enää ikinä, ikinä osta tuota Polkua. Kauhean huonolaatuisia keriä osunut minun kohdalle. Tuonkin huivin kanssa toisessa kerässä olikin lanka poikki monesta kohtaa kerän sisältä! Kiva huomata se keskellä kerrosta, kun silmukoita on kuitenkin reippaasti.

Tässä sitten toinen.




Otin huivista 11 kuvaa (ja oli vaikea valita kuvat tähän postaukseen), joissa jokaisessa oli mukana tämä kuvausassistenttini (josta ei siis saa kuvia, jos itse kissaa yrittää kuvata). Kissa todellakin rakastui huiviin! Taisi vähän nöksähtää, kun otin huivin lopulta pois. Tässä huivissa, päinvastoin kuin edellisessä, jouduin jättämään pari kerrosta väliin. Lanka uhkasi loppua, eikä ollut aikaa lähteä ostamaan lisää.

Lanka oli turhan paksua tuohon. 2 o yhteen takakautta kiertäen oli jopa tuskallista. Ja sainpa ihan lopussa jopa silmukan rikki, kun yritin neuloa tuota kavennusta! Piti tehdä vähän pieniä poikkeuksellisia säätöjä, kun se lanka tosiaan uhkasi loppua kesken. Lanka oli myös karheaa neuloa, hiersi sormea vaikka kuinka löyhästi yritti pitää. Onneksi kuitenkin liotus huuhteluainevedessä pehmensi ja valmis huivi ei ole karhea. Puikot olisivat voineet olla koon isommat.

Tämäkin huivi onnistui hyvin ja oli ihana! Tästä ei tehnyt niin tiukkaa luopua (paitsi kissalle), kun langassa on 45% kid mohairia, enkä itse voi käyttää mohairia sisältäviä vaatteita.

Malli: Sama kuin edellä
Lanka: Noro Silk Garden, väri 8.
Puikot: 5 mm pyörö
Langanmenekki: Aika tarkkaan 5 kerää

Näiden huivien jälkeen alkoi jo malli kyllästyttää. Ei varmaan hetkeen tarvitse revontulihuivia tehdä (itselle kyllä vielä joskus teen onnistuneemman version).

2 kommenttia:

Kommentit ovat tervetulleita! :)