keskiviikko 30. tammikuuta 2013

SSH13 Tammikuu

Osallistun tänävuonna Ravelryssä olevaan Suuri Sukkahaaste 2013 -kaliin. Tammikuussa piti tehdä joko sukat, jossa on vähän projekteja Ravelryssä tai sukat langasta, jonka paksuista harvoin käyttää. Tarkoitus oli tehdä ensimmäiseen kategoriaan sopivat, mutta sitten mies ilmoitti haluavansa sukat Nallesta. Nallen luokittelen paksuudeltaan lankoihin, joita harvemmin neulon.


Sukat siis piti aloittaa tammikuun aikana, ja saada valmiiksi helmikuun loppuun mennessä. Sukkien aloitus viivästyi ja viivästyi, kun ajattelin ensin yrittää saada keskeneräisiä neuleita valmiiksi. Tajusin sen mahdottomaksi ja aloitin 20. päivä sukat.

Onko tylsempää olemassa, kuin karkeahkosta langasta neuloa perussukkia ilman mitään "jippoja" ja vähän vielä normaalia pidemmillä varsilla. Ajattelin ensimmäisen sukan kohdalla, etteivät nämä valmistu ikinä. Kun ensimmäinen oli vihdoin valmis ja sain sen miehelle sovitettavaksi, sain lisäpuhtia miehen ilmoittaessa heti, että nämä ovat sen parhaat villasukat.

Kuvat ovat huonoja (oli pakko saada heti kuvattua, ja valaistus on huono). 2o2n-joustin jatkuu siis myös jalkapöydän päällä. Kantapää on vahvistettu.


Malli: Perussukat
Lanka: Nalle
Puikot: 3 mm pyörö
Langankulutus: 135 grammaa


Katsoin muuten huvikseni Nalle-vyötteessä olevaa lankaohjetta. Sen mukaan 46-kokoiseen sukkaan pitäisi luoda silmukoita 64. Nämä sukat ovat koko n. 43-44 ja tein silmukoita 72. Tiukka käsialako muka? :D

Ensi kuun malli on päätetty, lanka ei. Ehtiihän tuota.

5 kommenttia:

  1. Minä tykkään tämmöisistä perussukista jotka näyttää "yksinkertaisen" tyylikkäälle ja tuntuu jus hyvälle! :) tylsyys kunniaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kivat sukat noi on, mutta oli niin tylsä neuloa. Jostain kivemmasta (parempilaatuisesta) langasta ois voinut olla mukavampi neuloa.

      Poista
  2. Todella ihanat perusvillasukat.

    Novitalla on sukkalankojen osalta nuo silmukkamäärät todella suuntaa antavia. Silmukkamäärä kun riippuu niin monesta tekijästä. Mieluummin heitän sukkia tehdessä silmukkatiheyden nurkkaan ja neulon vaan. Kyllä ne sukat on aina jalan löytäneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään juuri katsele itselle "normaaleilla" langoilla ja koolla tehtynä, sen muistaa jo. Mutta heti kun tekee toiselle (jolle tekee harvemmin) ja eri langasta niin joutuu säätämään. Tosin en näihinkään sukkiin edes katsonut sitä ohjeistusta vaan kokeilemalla ja purkamalla tein, vasta ensimmäisen kerän käytettyäni katsoin sitä vyötteen ohjetta.

      Ja mulla on siis hyvin tiedossa itellä muutenkin, että mulla on tiukka käsiala. Kunhan esimerkkinä pistin tuon tuohon. :)

      Poista
    2. Niin ja pakko vielä lisätä, et etenkin näistä sukista halusin kerrankin heti sopivat. Muuten olisin joutunut tekemään toiset samanlaiset samasta kammottavan karheasta langasta heti perään. :D Et jopa "alistuin" purkamaan ekan yrityksen.

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita! :)