sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lankoja lankoja

Lankaa on vaivihkaa kertynyt laatikoihin. Liikaa. Paljon. Ei riitä taas enää laatikot kohta, vaikka ostin yhden lisääkin!

Niinpä ajattelin, että alkuvuoden pidän "langanostolakkoa". Jepjep. Perjantaina hain postista viisi vyyhteä lankaa (tosin yksi on tilattu viime vuoden puolella, sitä ei lasketa!).

Sabrina ja Schwartz

Neljä pötköä Wollmeisea! Ihan vahingossa klikkasin ostoskoriini ja tilasin. Mustat ovat Purea värissä Schwartz ja toiset Twiniä värissä Sabrina. Ajattelin näitä yhdessä erääseen huiviin, mutta tajusin vasta jälkikäteen, että ovat tosiaan eri lankaa ja ovat eripaksuisia. Ja sitä paitsi kyseiseen huiviin pitäisi saada kolmattakin väriä.

Viides vyyhti oli ensimmäinen Yarngrimoiren Taianomaisen Talviklubin lanka. Kerrottakoon, että se on todella ihana, vaikka en ehkä olisi näkemättä ostanut sen väristä lankaa. ;) Siitä en nyt vielä kuvaa laita, jos jollain vaikka on vielä kyseinen lanka postissa odottamassa.

Tilasin myös lisää Puffalankaa, koska klubialennus (klubilangoista en ole kuvia saanut otettua muistaakseni). :D Eli ehkä on todettava, etten kykene langanostolakkoihin ja on ostettava uusi laatikko taas. Ja neulottava ahkerammin!

Keskeneräisiä töitä on kolme, ehkä ne joskus valmistuu niin saan tänne esillekin. :)

Vähäsen edittiä. Yarngrimoiren Ravelry-ryhmässä on paketin kuva julkaistu, joten uskaltanen näyttää langan täälläkin.

The Golden Ticket
Lanka on Yarngrimoiren Cashmerinoa värissä The Golden Ticket (teemana paketissa Jali ja suklaatehdas). Ihana!

4 kommenttia:

  1. Kuola valuen täällä ihailen tuota Yarngrimoiren vyyhtiä, nams! :)
    Kyllä Puren ja Twinnin yhdistäminen onnistuu, riippuu tosin vähän mallista, mutta luulisi huiveissa istuvan paremmin yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on ihana! En malta odottaa seuraavia paketteja! :)

      Aattelin Derechon (?) tehdä joskus noista. Pitäis vaan se kolmaskin väri keksiä, mikä sopis noihin yhteen.

      Poista
  2. Mutta kun keväälle pitää olla kevätvärejä! Eli ymmärrän ostovimman ja pysyttelen itse nyt kaukana lankakaupoista :D. Nettikaupat on kans pahoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikaupat nimenomaan on pahoja mulle. Harvoin jaksan kaupungilla käydä, mutta netin kautta tilaan sitäkin enemmän... Uhhh. Pitää pistää kohta varmaan nettipankkitunnukset jonnekin jemmaan. ;)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita! :)