maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Jospa tekisin pienen yhteenvedon neulevuodesta 2012.

Sain juuri tuossa laskettua, että neuloin vuoden aikana 4 kg ja 114 grammaa lankaa. Ja vähän päälle. Nimittäin yksistä miehen sukista ei ole tietoa näköjään ollenkaan, lisäksi on pari niin kevyttä työtä, ettei niistäkään ole tietoa.
Keskeneräisenä on myös töitä, mutta ei lasketa niitä nyt tähän mukaan.

Vuonna 2012 osallistuin kahteen "tempaukseen". KYHiin ja Sukkasatoon. KYH ei mennyt kovin hyvin, Sukkasato meni paremmin kuin odotin.

Mitäs muuta. Vuoden aikana kartutin lankavarastoa reilusti liikaa, onneksi ei ole missään ylhäällä tarkkoja määriä - tai edes suuntaa-antavia. Koukutuin Wollmeiseen. Aloitin kehräyksen (myönnetään, se on taka-alalla, mutta tilasin yhden kuituklubin eilen, joten eiköhän se kehräyskin taas rupea innostamaan). Osallistuin muutamaankin (!) lankaklubiin, joista osasta saan nauttia vielä ensi vuoden puolella, kun pidän muka puolitotista langanostolakkoa.

Opin todennäköisesti paljon uutta. Ainakin sen kehräyksen.

Ensi vuonna jos oppisi kirjoneuleen! (Tämä ei ole lupaus, vaan tavoite, joka ei välttämättä täyty.)

Hyvää ja parempaa uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita! :)