torstai 6. kesäkuuta 2013

Pitsihuivi

Kaverini löysi ihanan pitsihuivin ohjeen. Minulla oli valmiina jo kotona pitsivahvuista, huiviin sopivaa lankaakin, joten ei muuta kuin huivi puikoille. Aloitin huivin jo huhtikuun lopulla, mutta testineuloin välissä kahdet sukat toukokuun sukkahaasteeseen.

Huivia jaksoi neuloa yllättävän hyvin, vaikka oli paljon toistoa. Kehitin itselleni vielä lisähaasteen, että huivin on oltava valmis ylioppilasjuhliin (ei omiin) mennessä, että saan sen sinne päälle. Tätä huivia todellakin neulottiin montamonta tuntia päivässä, sormet ja niskat kipeinä. Ja se kannatti.


Huivissa on paljon toistoa, mutta sitä oli silti mukava neuloa. Ehkä ilman deadline-haastetta olisi mennyt paljon pidempään kuitenkin. Huivissa oli ohjeen mukaan tarkoitus neuloa ykköskaaviota, kunnes puolet langasta on kulunut. Kiirehdin hieman ja siirryin seuraavaan kaavioon (ehkä hieman väärin näyttävän vaa'an mukaan) 6 grammaa etuajassa. Riittävän iso huivista tuli silti. Ihana.

Ostin myös Biltemasta nuo ruutuhyppelymatot vihdoinkin. Ne on kätevät. Kaksi pakettia riitti just noin isolle huiville, kaksi kaarevaa palaa jäi yli. Me tarvitaan myös isompi asunto, koska huivihan ei ole pingotettu yläreunastaan kunnolla kireäksi. Seinät tuli vastaan.

Kuvia ei kummoisia ole tällä kertaa. Ei ole ollut aikaa/intoa/jotain kunnon kuvauksiin, mutta näkeehän näistä nyt jotain. Juhlissa oli tarkoitus otattaa kuvat, mutta unohdin.

Huivi käytössä
Malli: Aquila
Lanka: Posh Yarn Daisy Lace, väri Dragon Slayer
Puikot: 3,5 mm
Langankulutus: Noin 81 grammaa

PS. Huivissa on harvinaisen vähän virheitä! Ehkä yksi tai kaksi, ja niitäkään kukaan ei huomaa, ja itsetehdyssä pitää pari virhettä ollakin. Ja sanoinko jo, että se on ihana?

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä. :) Toivottavasti saa paljon käyttöä.

      Poista
  2. Mieletön! Tuollainen mustana, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustana... Juu saat ihan itte tehdä. :D Ei se oo vaikeeta. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on. Tuota lankaa on vielä toinenkin vyyhti. Langan ostin joskus aikoja sitten kanssaräveltäjältä.

      Poista
  4. Huiman kaunis huivi ja väri on loistava!

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita! :)