sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Exploration Station

Oli taas aika Stephen Westin mysteerihuivineulonnan. Luonnollisesti lähdin innolla mukaan, koska Westillä on kivoja ohjeita ja koska pidän mysteerineulonnasta.

Osa 1 valmiina
Huivia oli mukava neuloa, vaikka yhdessä kohtaa olin valmis purkamaan kokonaan ja jättämään kesken. Virhe, kts. alla oleva kuva. Päätin kuitenkin jatkaa virheestä huolimatta. Kannattaisi lukea ohjeet ajatuksella.
Jos nyt pari kerrosta väärin neuloin...

Osa 2 valmis

Osa 3 valmis
Viimeiset osiot menivät nopeasti, sairaslomalla oli aikaa neuloa. Neljättä ohjetta odotin koko päivän. Aiemmat kolme julkaistiin jo aamuyöstä, mutta neljäs myöhään iltapäivällä. Stephen West tietää, kuika pidetään hulluja jännityksessä. ;)

Osa 4 eli koko huivi valmis, pingottumassa

Huivissa oli pääteltävänä 36 langanpäätä, mikäli oikein laskin. Itselläni vielä 2 ylimääräistä. Langanpäiden päättely on yksi inhokkihommistani. Lähes viisi jaksoa Emmerdalea vaadittiin, että ne sai hoidettua.

Langanpäät päätelty



Malli: Westknits Mystery Shawl KAL 2014: Exploration Station
Langat: Lai-lai-lai Yarnz SW Merino 4-ply värissä I wanted to be ginger (oranssi), Schoppel-Wolle Admiral Bambus Plus Cat Print värissä Alles im Fluss (harmaa-turkoosi-violetti), Wollmeise Twin väreissä Im Jahr der Ratte (ruskeanharmaa) ja Mont Blanc (harmaa)
Puikot: 4 mm pyörö




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Talven Ihmemaa

Yhtäkkiä aloin keksiä joululahjoja. Sukkia, tietenkin. Ensimmäiset sain tänään valmiiksi.


Langan olen saanut itse viime jouluna ystävältäni lahjaksi. Se odotti sopivaa inspiraatiota ja yhtäkkiä se halusi välttämättä joululahjasukiksi.


Mallin keksin päästäni. Ei juuri erotu langasta, mutta kiva se on silti.


Lanka oli ihanaa neuloa! Niin pehmeää. Ja väritkin on kivat (ainut miinus siitä, että vaaleanpunaista on niin paljon, muuten olisin ominut sittenkin nämä sukat itselleni). Yritin jo metsästää samaista lankaa eri värissä, mutta onneksi paikallisessa lankakaupassa ei ollut kuin muutama kerä värissä, joka ei puhutellut. Mutta ihana lanka!


Malli: Omasta päästä, perussukka silmukkanostoilla.
Lanka: Austermann Step 6, väri oli nimetty Ravelryssä Winteriksi (joissain Winter II:ksi)
Puikot: 3 mm pyörö

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Palkinto-ostoksia

Huomasin äsken, että blogissa on mennyt rikki jo 20 000 katselua! Kiitos teille kaikille. :)

Koska kesken on vain satamiljoonaa neuletta eikä mitään valmista, esittelen eiliset ostokset. Kävin lääkärissä ja palkitsin itseni sen jälkeen.

Koko paketti (ja kuvausassistentti osittain kuvassa)
 Kävin Pyöröpuikossa. Siellä järjestetään neuleiltamia, sekä ohjattuja maksullisia että vapaampimuotoisia ilmaisia. Myyjä kehoitti joskus mukaan, mutta ku... sosiaalisen tilanteiden pelko. Yhdessä neuletapaamisessa kahvilassa olen kerran käynyt. Se oli mukavaa, mutta jäi yhteen kertaan. Porukka oli mukavaa jne.

Austermann Stepiä, ihana lanka ja ihana väri

Regiaa joululahjaneuleeksi ;)
Toiset pyöröt pääsivät jo käyttöönkin. Mulla oli ennakkoasennetta Prymiä kohtaan, mutta hyväthän nuo tuntuu olevan. :)

Nyt takaisin neuleiden pariin!